Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen. Tätä laulua hän on hyräillyt monesti, vuodenajasta riippumatta. Laskiessaan päiviä siihen, että pääsee ilmoittautumaan seuraavaan hoitoon. Laskiessaan päiviä testipäivään. Mutta nyt hän ei tiedä, kuinka monta yötä olisi vielä odotettava.
Kuinka pitkään vielä kuluu, kunnes alkio huuhtoutuu veren mukana ulos? Miten se tulisi tapahtumaan – kuinka kivuliasta se tulisi olemaan, kuinka rajua vuoto olisi? Huutaisiko hän kivusta, palellen ja hikisenä, kuten edellisellä kerralla? Tapahtuisiko se kesken työpäivän? Vai sittenkin vasta joululomalla – ehkä vaikkapa juuri silloin, kun Joulupukki saapuu tuomaan lahjoja suvun lapsille?
Hänen kehonsa ei ole vielä täysin ymmärtänyt, mitä on tapahtunut. Se pumppaa hormoneita yhä – se ei päästä irti, vaikka kaikki onkin jo mennyttä.
Hän odottaa kärsivällisesti. Ehkä jo huomenna. Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.
Lapsettoman joulun ainekset 