Lapsettomaksi ei tulla, lapsettomaksi kasvetaan. Samaan lopputulokseen voi päästä useilla eri resepteillä. Tässä kuitenkin eräs toimivaksi kokeiltu resepti.
Huomioithan, että mikään pikaruoka ei ole kyseessä: valmistusaikaa on varattava useita vuosia. Jos keitoksen teko alkaa tuntua liian työläältä, sen voi kuitenkin missä vaiheessa tahansa myös säilöä, ja jatkaa valmistusta myöhemmin siitä kohdasta, mihin aiemmin jäätiin. Keitos säilyy pakastimessa hyvänä vuosien ajan. Ehkäpä vaikkapa juuri tulevina joulun pyhinä onkin sopiva aika laittaa tämä keitos alulle kaikessa rauhassa?
Ainekset:
Oman maun mukaan epäsopivia elämäntilanteita
Kolme kupillista kontrollin halua
Ruokalusikallinen kaipausta
Kaksi desilitraa ratkaisukeskeisyyttä
Teelusikallinen irtipäästämistä
Puoli teelusikallista toivoa
Kaksi kourallista pettymyksiä
Noin litra surua
Hyppysellinen hyväksymistä
Annostele kattilaan epäsopivat elämäntilanteet ja kontrollin halu. Anna kiehua hiljalleen, kunnes lähes palaa pohjaan. Ripottele joukkoon kaipaus varovasti (keitos saattaa räiskyä innokkaasti). Nauti keitosta maustemitallinen vähintään joka toinen päivä, viikon mittaisina kuureina kuukausittain, vähintää vuoden ajan.
Kun keitoksen maku alkaa muuttua makeasta suolaisen katkeraksi, lisää joukkoon raikastava ratkaisukeskeisyys ja sekoita hyvin. Kun keitos alkaa kuplia, lisää irtipäästäminen ja ripaus toivoa. Vähennä lämpöä, ettei keitos ylikuumene.
Lisää sen jälkeen pettymykset yksi kerrallaan, kunnolla sekoittaen, ja muista ripottaa joukkoon myös ripaus toivoa jokaisen pettymyksen lisäyksen jälkeen, niin kauan kuin toivoa riittää. Kun pettymykset on keitetty sopivan pehmeiksi, kaada ne lävikköön ja huuhtele huolellisesti surulla. Asettele tarjolle vasta, kun olet ripotellut pinnalle riittävästi hyväksymistä.
